LEHDISTÖTIEDOTE 3.10.1997 FINNCON 1999 TURUSSA Suuri suomalainen science fiction- ja fantasiatapahtuma Finncon järjestetään seuraavan kerran vuoden 1999 elokuussa Turussa. Finncon on kansainvälinen kulttuuritapahtuma, josta tiedotetaan myös ulkomaille. Tapahtuma on yleisölle ilmainen, joten jokainen science fictionista ja fantasiasta kiinnostunut voi vapaasti osallistua siihen. Ensimmäinen Finncon järjestettiin Helsingissä vuonna 1986. Sitä seurasivat Finnconit vuosina 1989, 1991 ja 1993, jotka kaikki pidettiin Helsingissä, Vanhalla ylioppilastalolla. Vuoden 1995 Finncon järjestettiin Jyväskylässä, osana Jyväskylän kesä -kulttuuritapahtumaa. Tämän vuoden elokuussa Finncon oli jälleen pääkaupungissa. Aikaisempien Finnconien osanottajamäärät ovat vaihdelleet parista tuhannesta jopa viiteen tuhanteen. Tapahtuma sisältää runsaasti erilaista ohjelmaa: esitelmiä, paneelikeskusteluja, näyttelyitä, elokuvaesityksiä ja työpajoja. Perinteisesti tapahtumaan pyydetään muutama ulkomainen kunniavieras, jotka ovat yleensä olleet kirjailijoita. Finncon 99:n järjestäjinä toimivat Turun Science Fiction Seura ry., Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry. sekä Turun yliopiston roolipeliseura TYRMÄ. PALKITUIN SCIENCE FICTION -KIRJAILIJA TURKUUN Amerikkalainen Connie Willis on lupautunut vuoden 1999 Finnconin ensimmäiseksi ulkomaiseksi kunniavieraaksi. Connie Willis on maailmalla tunnettu ja pidetty kirjailija - hänen novellinsa ja romaaninsa ovat voittaneet enemmän Hugo- ja Nebula-palkintoja kuin kenenkään toisen. Willis on myös erinomainen esiintyjä ja siksi suosittu vieras ulkomaisissa coneissa - ja kohta siis myös Suomessa. Connie Willis (Constance Elaine Trimmer Willis) on vuonna 1945 syntynyt kirjailija, jonka science fiction -teoksia on julkaistu vuodesta 1971. Willis on koulutukseltaan opettaja, mutta jättäytyi päätoimiseksi kirjailijaksi 1980-luvun alussa. Willis on voi ttanut kuusi Hugo-palkintoa (science fictionin vuotuisen maailmankongressin osallistujien äänestämä palkinto) ja kuusi Nebula-palkintoa (Amerikan science fiction- ja fantasiakirjailijoiden yhdistyksen jakama palkinto). Connie Willisin teoksista on suomeksi julkaistu: - Daisyn aurinko (Daisy, in the Sun, 1979) - Josh Pachter (toim.) : Top Science Fiction 1 (Top Science Fiction, 1984) Jalava 1990 - Kaikki rakkaat tyttäreni (All My Darling Daughters, 1985) - Ellen Datlow (toim.) : Ensimmäinen kerta (Alien Sex, 1990) Jalava 1991 - Palovartija (Fire Watch, 1982) - Reijo Kalvas (toim.) : Science fiction antologia 85, Viihdeviikarit 1985 - Death on the Nile (1993), Kuolema Niilillä, Portti 3/94 - Even the Queen (1992), Jopa kuningattarella, Portti 3/93 Finnconin tiedustelut: Turun Science Fiction Seura ry. PL 538 20101 Turku Con-komitean puheenjohtaja Kaisa Wuorinen (02) 231 6947 krw@utu.fi Con-komitean sihteeri Tytti Paananen (02) 469 8313 tytpaana@utu.fi