TURKU: 1999Finncon 99
Ahrvid Engholm

Pääsivu Yleistä Vieraat Ohjelma Majoitus Tukijaksi Yhteystiedot

Ahrvid Engholm

Finnconin fanikunniavieras Ahrvid Engholm on yksi ruotsalaisen scifiharrastuksen näkyvimmistä ja pitkäaikaisimmista vaikuttajista. Ahrvid tunnetaan myös suurena Suomen ystävänä - hän kuuluu siihen harvaan ja valittuun joukkoon, joka on käynyt kaikissa Finnconeissa.

Ahrvid on syntynyt vuonna 1959 ja ollut aktiivinen scifiharrastaja vuodesta 1976. Hän on Science Fiction Journalenin perustaja ja on toiminut päätoimittajana jo 183 numeron ajan. Lisäksi Ahrvid on ollut mukana järjestämässä lukuisia tapahtumia. Hän on myös saanut Alvar Appeltofftin muistopalkinnon, joka jaetaan Ruotsissa työstä scifiharrastuksen hyväksi.

Eri maiden scifiharrastajien välinen yhteistyö on lähellä Ahrvidin sydäntä. Yksi hänen projekteistaan on Baltcon, Itämeren alueen scifiharrastajien tapahtuma, joka tänä vuonna oli Tukholmassa. Suomalaiseen fandomiin hän tutustui 70-luvun lopulla Tom Ölanderin kautta. Ahrvid oli yksi Helsingissä vuonna 1982 pidetyn King Conin järjestäjistä. Kyseessä oli Suomen scifiharrastajien ensimmäinen suurempi kokoontuminen.

Ahrvid työskentelee tietokonejournalistina ja on kirjoittanut kaksi tietokoneaiheista kirjaa. Hän pyrkii työnsä ohessa kirjoittamaan myös fiktiota, ja on julkaissut muutamia scifiaiheisia novelleja.

[ Ahrvid Engholm ]


targon.fi